Tiedotteet
Niin metsä vastaa – taidekasvatusta luonnon helmassa
17.05.2016
Lasten ja nuorten taidekeskus oli mukana suomalais-venäläisellä taideleirillä Janakkalassa. Laurinmäen metsässä luonto, aika ja sana -teemainen taiteen perusopetuksen pedagoginen kehittämishanke konkretisoitui monella tapaa.
Ympäristötaidetta, runonlaulantaa ja monitaiteista toimintaa
Vappuaattoillan sää oli hieman kalsea päiväisen sateen jälkeen, mutta iltaisen taivaanrannan puna ennakoi jo kauniita kevätpäiviä. Ilta näytti kauniilta Janakkalan Hakoisen linnavuorelta, jonne oli kokoontunut joukko suomalaisia ja venäläisiä taidekoululaisia ja heidän opettajiaan. Kyseessä oli suomalais-venäläisen Niin metsä vastaa -taideleirin tervetuliaisjuhla. Ilmassa oli salaperäisyyttä ja rituaalijuhlan tuntua, kun leiriläiset tervehtivät toisiaan ennakkotehtävänä valmistamiensa naamioiden takaa.
Matka linnavuorelta jatkui Janakkalan Voimantalolle, jossa leiriläiset majoittuivat lauantai-illasta 30.4. tiistaihin 3.5. kestävän leirin aikana. Vappupäivän aamuna suunnattiin Janakkalan Laurinmäelle, Torpparimuseon alueelle. Siellä oli Janakkalan kaupungin kanssa sovittu metsästä alue, johon rakennettiin leirin aikana kuvataiteilija ja kulttuuriohjaaja Sami Karhusaaren ohjauksessa ympäristöteos ”Metsänpeitto”.
Ensimmäinen päivä alkoi työnteolla. Yksi ryhmä teki nuotiopaikan, toinen kantoi polttopuut, kolmas kaatoi pajuja työskentelyä varten ja neljäs merkitsi polkuja kulkureiteiksi. Lounastauolla nuoret vähän kyselivät, että mitäs varten tätä raskaalta tuntuvaa työtä oikein tehdään. Iltapäivällä tunnelma oli kuitenkin iloisen touhukas, kun pajujen oksista alettiin tehdä yksin, pareittain ja ryhmissä erilaisia rakennelmia.
Aurinkoisen päivän kallistuessa iltaan kokoonnuttiin nuotion ääreen. Ohjelma jatkui taiteilija Hannariina Moisseisen vetämän kalevalaisen runonlausunnan ja -laulun työpajalla. Päivällisen jälkeen laulu raikui kilpalaulantana Torpparimuseoalueen Keltaisen talon salissa. Kalevalaisten laulujen lisäksi yhteinen sävel venäläisten ja suomalaisten kesken löytyi myös molemmille tutun Minä soitan harmonikkaa -lasten laulun myötä.
Maanantaiaamu valkeni kesäisen lämpimänä ja aurinkoisena. Aamupäivällä jatkettiin Metsänpeitto -teoksen tekemistä ja pajusta punottiin myös pienempiä taidonnäytteitä. Iltapäivään mennessä saatiin teoksista aseteltua kokonaisuus, jonka tehtävänä oli toimia seuraavana päivänä monitaiteisen esityksen näyttämönä. Esitys syntyi tanssija ja koreografi Justus Pienmunnen ohjauksessa.
Tiistai-iltapäivällä leirin aikana kukkaan puhjenneen luonnon helmassa leiriläiset sekä pieni joukko ulkopuolista yleisöä saivat moniaistisen kokemuksen. Yhteiseen kokemukseen kutsui mukaan kaadetusta kuusenrungosta tehdyn soittimen rummutus. Metsästä ilmestyi naamioituja hahmoja houkuttelemaan ja ohjaamaan kulkuetta "Metsänpeitolle". Kulkuetta koristivat pajusta tehdyt teokset. "Metsänpeitolla" liikuttiin tanssien katsojien joukossa, ja laulettiin nuotion äärellä. Lopuksi kajautettiin ilmoille yhteislauluna edellisenä päivänä opittu kalevalainen laulu:
"Anna metsä aineksias
Ainespuita ahkerille
Anelijan olkapäille
Olan päällä kantajille
Niistä sulle rakennamme
Väkäpuista väkerrämme
Peittos alle pesäsemme
Pesän pienen peitoksemme"
Leirin aikana tutustuttiin myös Hämeen linnaan ja oltiin mukana visuaalisten taiteiden Aimokoulun päättötyönäyttelyn avajaisissa Hämeenlinnassa sekä Taito-käsityökoulu Helmin kevätnäyttelyn avajaisissa Villa Artussa Hyvinkäällä. Villa Artussa jaettiin myös leiriläisille diplomit ja jätettiin jäähyväiset – toivoen jälleennäkemistä.
Osa tuleekin näkemään toisensa kesäkuussa, kun Suomesta matkaa 35 hengen ryhmä nuoria ja aikuisia Petroskoihin ja Belomorskiin. Ryhmä tulee työskentelemään Uikujoen alueen ja Solovetskin saaren muinaistaiteen, luonnon ja kulttuurihistorian parissa.
Pedagogian kehittämistä
Sekä Janakkalan leiri että matka Venäjälle on osa neljän taiteen perusopetuksen koulun kehittämishanketta. Hankkeessa ovat mukana Hyvinkään Lasten ja nuorten kuvataidekoulu, Hämeenlinnan visuaalisten taiteiden Aimokoulu, Vantaan sanataidekoulu sekä Taito-käsityökoulu Helmi. Yhteistyökumppanina Venäjältä on Balakirevin taidekoulu Petroskoista. Lasten ja nuorten taidekeskus on mukana hankkeessa pedagogisena ja kansainvälisen yhteistyön asiantuntijana.
Kehittämishanke kantaa nimeä Näätsä II. Se on jatkoa aikaisemmalle hankkeelle. Sana näätsä viittaa ajatukseen toisin näkemiseen, havaitsemiseen ja ymmärtämiseen. Näätsä, tämän voisi tehdä toisinkin. Taiteen perusopetuksen sisällä hankkeen tavoite on kehittää yhteistoimintaa eri taiteen alojen, kuvataiteen, käsityön ja sanataiteen välillä.
Hankkeessa mukana oleminen toteuttaa taidekeskuksen tehtävää edistää lasten ja nuorten taidekasvatusta. Hankkeen myötä taidekeskus kehittää kansainvälistä toimintaansa ja asiantuntijuuttaan siinä. Ollessaan mukana ruohonjuuritason taidekasvatuksessa ennemminkin sivustaseuraajana kuin keskeisenä toimijana, se pystyy havainnoimaan ja tarkastelemaan toimintaa analyyttisemmin kuin toiminnassa mukana olevat. Hankkeen toivotaan antavan ideoita ja välineitä myös yleissivistävään opetukseen ja tukemaan niitä uusien opetussuunnitelmien haltuun ottamisessa.
Tällä hetkellä Suomessa opetus- ja oppimiskulttuuri on pitkälti suunnitelma- ja tavoitekeskeistä. Siinä pyritään suorittamaan ja saavuttamaan jotain. Janakkalan leirilläkin toiminta oli osaksi perinteisesti ennalta määriteltyjen tietojen ja taitojen opettamista sekä tekemisen ja toiminnan ohjaamista. Toisaalta aikataulu, sisältö ja taiteilijoiden ohjaamisen tapa toi esille sen, kuinka opettaminen voidaan nähdä myös tietynlaisena tapahtumatuotantona. Opettaja on tuottaja, joka kokoaa tapahtuman elementtejä. Hän tuottaa ympäristöjä ja puitteita oppijan toimia. Kun opetus ajatellaan tapahtuman tuottamisena, painopiste siirtyy toimintaan, ihmisten kohtaamiseen ja siihen, mitä niissä syntyy. Annettaessa tilaa ennalta arvaamattomuudelle, myös tapahtuman järjestäjä, opettaja on oppija. Yhdessä oppiminen onkin yksi Näätsä II -kehittämishankkeen tavoitteista.
Luonto ja kansainvälinen yhteistyö oppimisen ympäristönä
Yhteistyö Balakirevin taidekoulun kanssa asettaa omat haasteensa ja käytännön järjestelyt vievät paljon aikaa. Sitä kautta nousee kuitenkin näkyvämmin esille se, mistä kehittämishankkeissa on kyse. Normaalia haastavammat pedagogiset tilanteet, kuten se, ettei ryhmän sisällä kaikilla ole yhteistä kieltä, pakottavat tekemään uudenlaisia ratkaisuja ja toimimaan totutusta poikkeavalla tavalla. On uskallettava ottaa riskejä, olla avoin ja ottaa vastaan sellaista, mitä ei ole ennalta tavoitteeksi asetettu. Yhteistyö toisen maan ja toisenlaisen pedagogisen kulttuurin kanssa saa katsomaan omaakin kulttuuria uusin silmin.
Asioiden kertominen, tehtävien anto ja ajatusten vaihto tulkin, yksittäisten sanojen ja näyttämisen avulla karsii ylimääräistä ja pakottaa miettimään, mikä on olennaista. Mitä vähemmän on sanoja käytettävissä, sen isompi painoarvo niille ja tavoille sanoa ne tulee. Toisaalta viestien vajavaisuus ja väärinymmärrykset avaavat mahdollisuuden sattumalle ja sellaiselle, mitä ei itse etukäteen ole osannut ajatella. Sanojen käytön rajallisuus pakottaa myös tekemisen kautta kohtaamiseen, mikä on varsinkin taiteen kohdalla hedelmällistä ja korostaa taiteen luonnetta.
Niin Janakkalan leirillä kuin koko kehittämishankkeessa luonto on taidekasvatuksen fyysinen ympäristö ja materiaalipankki taiteelliselle toiminnalle, mutta samalla opitaan asioita luonnosta, sen tarjoamista materiaaleista ja luontoa kunnioittavasta toiminnasta. Luonnossa toimiminen herättää pohtimaan myös opetuksen luonnetta. Laurinmäellä kolmen päivän aikana metsään tallautui polkuja; ennalta määrättyihin paikkoihin, mutta myös muualle, sinne minne toiminta ohjasi sen tallautuvan. Opetus- ja kasvatustyössä puhutaan usein oppimispoluista. Opetussuunnitelmat antavat suunnan, mutta joskus on hyvä toiminnan sanelemana astua sivuun ja löytää kenties parempi reitti kulkea. Joskus tulee tallattua myös alueita, joita ei ollut tarkoitus tallata. Kuten luonnossa, myös pedagogisessa tilanteessa on havainnoitava ympäristöä ja tarkasteltava, mitä seurauksia omalla toiminnalla on. Miten paljon ympäristöä voi ja kannattaa muokata? Miten paljon osaa siltä ottaa vastaan?
Luonnon parissa sekä itselle vieraiden ja toista kieltä puhuvien kanssa työskentelyssä konkretisoitui myös ajan merkitys pedagogisessa toiminnassa. Oli annettava aikaa asioiden selittämiselle, ymmärtämiselle ja sen siirtämiselle toiminnaksi. Oli myös pysähdyttävä havainnoimaan, miten se tapahtui. Ajan ei aina tarvitse olla asia, jonka kanssa juostaan kilpaa. Enemminkin se tulisi ottaa yhdeksi pedagogisen ja oppimistapahtuman elementiksi. Nuoret, jotka eivät tunne entuudestaan toisiaan saatikka nuoret, joilla ei ole yhteistä kieltä, tarvitsevat oman aikansa tutustuakseen toisiinsa. Yhteistoiminnallisuuden sujuminen ei tarvitse olla lähtökohta, vaan siihen pääseminen voi olla yksi pedagogisen tapahtuman keskeinen sisältö. Vaikka leirin päättyessä syntyikin sellainen tunne, että aika loppui kesken ja että oltiin juuri päästy vauhtiin yhdessä tekemisessä, ei yhteinen kokemus päättynyt. Kokemus jatkuu jokaisella ajassa eteenpäin.
« Palaa tiedotteisiin