Tiedotteet
Leirikoulu Vienan Karjalassa – matkoja paikasta ja ajasta toiseen
05.08.2016
"44 tuntia bussissa, 33 taiteilijasielua, 22 hotellihuonetta, 11 tuhatta ruplaa"
Kirjaus löytyy muistikirjasta, johon on koottu matkan jälkiä Vienan Karjalaan suuntautuneesta taideleirikoulusta. Matkan 33 taiteilijasielua olivat 13 aikuista ja 20 nuorta Hyvinkään Lasten ja nuorten kuvataidekoulusta, visuaalisten taiteiden Aimokoulusta Hämeenlinnasta, Taito-Uusimaan käsityökoulu Helmistä ja Vantaan sanataidekoulusta sekä Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiöstä. Leirikoulu oli osa taiteen perusopetuksen pedagogista kehittämishanketta Näätsä II.
Listaan voisi lisätä 7 päivää, 8 bussimatkaa, 4 laivamatkaa ja 6 paikkaa. Kesäkuun 12. ja 18. päivän välissä matkattiin Vantaalta Hyvinkään, Riihimäen ja Hämeenlinnan kautta Petroskoihin, Petroskoista Vienan Kemiin ja Kemistä Solovetsikin saarelle. Solovetskin saarelta tehtiin retket Jänissaarelle ja maitovalaiden luo Vienan merelle. Saarella vierailtiin luostarin puutarhassa. Solovetskin saarelta palattiin illan tullen Kemiin, josta matka jatkui valkean yön kajastuksessa Belomorskiin. Belomorksissa tehtiin retki Uikujoen kalliopiirroksille. Sen jälkeen palattiin Petroskoihin, jossa vierailtiin Karjalan kansallisessa museossa ja tutustuttiin kaupunkiin. Kotimatkalla mietittiin matkan jättämiä jälkiä.
Pitkät bussimatkat ja laivan kannella värjöttely tuntuivat välillä raskaalta. Myöskin majoituspaikoissa ja paikallisessa ruuassa oli toivomisen varaa. Se kaikki oli kuitenkin osa leirikokemusta ja sen väärti, että pääsi näkemään ja kokemaan paikkoja, joissa ei itse tulisi käytyä.
Jokainen bussi- ja laivamatka vei uudenlaiseen kokemukseen ja erityiseen elämykseen. Vienanmeren rannalla oleva Kemin kaupunki oli kaikille osallistujille jonkinasteinen kulttuurishokki rähjäisine, jopa raunioituneine taloineen ja huonosti hoidettuine katuineen. Toisaalta kaupunkia komisti upea paanukirkko.
Solovetskin saarella vastaava ristiriitaisuus on vielä suurempi. Saarta hallitsee Unescon maailmanperintökohteeksi nimetty luostari, jota korjataan kovalla vauhdilla. Kivimuurin sisällä kohoavia valkoisia torneja ympäröivät nuhjuiset talot ja kuoppaiset hiekkatiet. Talojen pihoilla ja teillä rämisevien autojen ja ihmisten joukossa tallustelee lehmiä ja muita kotieläimiä.
Jänissaari on aivan oma maailmansa. Rannassa on 1500-luvulta peräisin oleva kirkko ja merenkulkijoiden majatalo ja ruokavarasto, mutta muuten saari on luonnon valtaama. Matala kasvillisuus ja saaren keskelle nouseva kukkula kivikasoineen tuo mieleen Lapin. Kasvillisuuden alta voi kuitenkin erottaa tuhansia vuosia vanhoja ja arvoituksellisia jatulintarhoja, ihmisen kivistä rakentamia labyrinttejä.
Retki maitovalaiden alueelle oli odotuksia täynnä. Luontokappaleet eivät kuitenkaan toimi niin kuin ihminen toivoisi. Ukkosen uhka piti valaat etäämmällä merellä ja niinpä nähtiin vain valkoisten selkien nouseminen hetkittäin vedenpinnan yläpuolelle. Kokemus sekin.
Muutaman kilometrin päässä Solovetskin luostarista sijaitsee munkkien 1800-luvulla perustama puutarha-alue. Matka sinne paikallisella bussilla oli pomppiva ja rämisevä, mutta puutarhassa laskeutui rauha myös ihmismieleen.
Uikujoen kalliopiirroksille on kaunis metsätie, mutta sitä ei halunnut jäädä ihastelemaan, kiitos ahnaiden hyttysten. Noin 5000 vuotta sitten kallion pintaan uurrettujen kuvien hahmottaminen on palkitsevaa. Nykypäivän ihminen voi vain arvailla, mikä merkitys hirvistä ja valaista sekä niitä metsästävistä ihmisistä tehdyillä kuvilla on ollut. Kuvien suhde kallion muotoihin ja auringonvalon tulokulmaan sekä ilmeisesti myös taivaan tähtikuvioihin kertoo jotain muinaisen ihmisen luontosuhteesta.
Kaikki nämä paikat toimivat erityislaatuisina oppimisympäristöinä. Oppi faktoja kuten sen, että maitovalaat jättävät viestejä toisilleen merenpohjan hiekkaan tai että niin sekä Solovetskin saarella että Jänissaarella on ollut vankileirejä. Oppi miettimään rahanarvoa, venäjänkielen sanoja ja että kielimuurista huolimatta voi kommunikoida. Retki itärajan taakse opetti Venäjästä, venäläisyydestä ja Karjalasta. "Olemme niin lähellä Karjalaa, mutta kuitenkin niin kaukana", kuten yksi opettaja totesi.
Tällaiset matkat ovat myös matkoja itseen. Moni reissussa mukana ollut koki oppineensa asioita muista ihmisistä ja erityisen paljon itsestä. Poikkeukselliset olosuhteet pakottavat, mutta myös auttavat toimimaan ja huomioimaan muut ihmiset uudella tavalla.
Pedagogisille kehittämishankkeille asetetaan monenlaisia tavoitteita ja hankkeen onnistumista arvioidaan sen mukaan, kuinka hyvin tavoitteet on saavutettu. Tämän leirikoulukokemuksen myötä heräsi kuitenkin kysymys: entäpä jos tavoitteita ei asetettaisikaan etukäteen. Lähtökohtana olisi se, että erityislaatuiset oppimisympäristöt, uudet ihmiskontaktit ja erilaisten näkökulmien yhteen tuominen tuottaa aina jotain uutta. Painopiste ei olisi kehittämishankkeen suunnittelussa vaan sen analysoinnissa, mitä kokemuksesta saatiin.
Tämä ei tarkoita sitä, että lähdettäisiin soitellen sotaan. Leirikoulun plussien ja miinuksien kirjaukset osoittavat, kuinka olennaista hyvin suunniteltu ohjelma on. Siinä tulee olla tasapainossa selkeä, strukturoitu sisältö ja vapaus. Erityisen tärkeäksi mukana olevat kokevat yhteisen kokemuksen äärellä yhdessä tekemisen ja ryhmäytymisen.
Entä taide? Saatiinko jotain uutta taiteen tekemiseen tai taidepedagogiikkaan? Taiteellinen toiminta, tässä tapauksessa kuvataide ja sanataide, oli leirikoulun aikana väline tallentaa matkan aikana eteen tulleita asioita sekä kirjata kokemuksia ja tuntemuksia. Olisi hienoa, jos nuoret voisivat jatkaa kokemuksen työstämistä taideteokseksi. Tähän ei valitettavasti ole oikein mahdollisuutta, sillä taiteen perusopetuksessakin työskentely perustuu pitkälti siihen, että opetusryhmissä kaikille annetaan sama tehtävänanto. Toivoa kuitenkin sopii, että Venäjän matkan ja koko Näätsä-hankkeen hedelmiä näkyy joidenkin hankkeessa mukana olleiden nuorten lopputöissä.
Toisaalta kuten aina kehittämishankkeissa tähtäin on pitkällä tulevaisuudessa. Niinpä hankkeissa mukana olevilla nuorilla on tietyllä tavalla välineellinen rooli. Heidän avulla kokeillaan uusia ja erilaisia toimintatapoja. Opetuksen kautta hankkeen hedelmistä saavat nauttia toiset lapset ja nuoret. Silti mukana olevien nuorten kokemukset ja palaute on kullan arvoista. Kanavana voisi toimia taiteellinen työ.
Kuvassa leirikoululaiset matkaavat kohti majapaikkaa Solovetskin saarella.
Teksti ja kuva: Päivi Venäläinen
« Palaa tiedotteisiin