Hyvinkään Villatehtaalla Artun päivänä 31.10.2015 kansainvälisissä tunnelmissa
Juhla alkaa klo 11.15 upealla kiinalaisella Leijonatanssiesityksellä, jonka tuottaa Helsingin Wushu Kungfu -seura. Esityksen jälkeen voi siirtyä tervehtimään leijonia tai nauttimaan kakku- ja mehutarjoilusta. Aikuiset saavat ostaa kahvia puffetista. Myyntiin on luvassa myös maistiaisia maailmalta. Päivän aikana on tarjolla kaksi koko perheen työpajaa: silkkipaperikoristeiden tekoa sekä kuvataidepaja. Kaikki on juhlan kunniaksi ilmaista yleisölle.
Iltapäivällä klo 13 esiintyvät Ismo Virtanen ja Raimo Kela kokoonpanolla Rampe-raven&Porino.
Klo 14 alkaen nähdään ja kuullaan afrikkalaisia rytmejä tanssien ja rummuttaen. Esiintyjät ovat Sami Haikonen, Pauliina Diallo, Veeti ja Heikki Kittamaa. Koko päivän voi tutustua monipuoliseen kiinalaista maalaustaidetta esittelevään näyttelyyn Kiinalainen juttu. Näyttelyssä voi kokeilla tussimaalausta kiinalaisilla välineillä. Taiteen perusopetusta tarjoavat Lasten ja nuorten kuvataide- koulu sekä Taito-käsityökoulu Helmi esittäytyvät niin ikään päivän aikana.
Hyvinkään kaupunki päätti hankkia vanhan villatehtaan kiinteistöt omistukseensa vuonna 1996 ja visio kulttuuritehtaasta muotoutui myös lastenkulttuurin tekijöiden mielissä. Asia eteni vähitellen ja lopulta päädyttiin kolmen taidekasvatustoimijan sijoittamiseen saman katon alle. Lasten ja nuorten taidekeskuksen ja kuvataidekoulun lisäksi myös Taito-Uusimaan Käsityökoulu Helmi siirtyi vanhalta Postitalolta villatehtaalle. Kolmen taidelaitoksen edustajat kirjoittavat esityksessään Villa Artusta vuonna 2002: Lasten ja nuorten taidetalo, työnimeltään Villa Arttu on kauan suunniteltu ja haaveiltu hanke. Sillä pyritään, yhdistämällä kolmen taidekasvatuslaitoksen tietotaito, luomaan mahdollisimman laajat puitteet mahdollisimman monelle lapselle saada taidekasvatuksen keinoin kosketus omiin voimavaroihin, ympäristöön, yhteiskuntaan, maailmaan, eri kulttuureihin.
Suunnittelijaksi valittiin arkkitehti Jukka Sulonen ja Talli-toimistot Oy, jolla oli kokemusta vastaavanlaisista hankkeista Helsingin Kaapelitehtaalla. Entiseen miesten kankaiden kutomoon saneerattiin noin 2000 neliön tilat. Uudiskäytössä säilytettiin ilmeikkäät puiset pilaristot ja kauniit ikkunarivistöt. Opetusministeriö osallistui kaupungin 7,5 miljoonan euron investointiin avustuksella Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiön toisena rahoittajana.
Artun päivänä 31.10.2005 vietettiin juhalllisia avajaisia. Merkittävän panostuksen vastineeksi Villa Arttuun ladattiin suuria odotuksia. Odotukset ovat täyttyneet: Arttu tunnetaan tiloiltaan ja tarjonnaltaan yhtenä parhaista lasten ja nuorten kulttuurikeskuksista, joissa tarjotaan taiteen perusopetuksen lisäksi täydennyskoulutusta, näyttelyitä, työpajoja ja tapahtumia koko perheelle. Lisäksi taidekeskuksen kansainvälinen lasten taiteen arkisto on lajissaan ainutlaatuinen. Taiteilija Eino Vesalaisen 1970-luvulla aloittamista lasten taiteen kansainvälisistä näyttelyistä on karttunut noin 100 000 teoksen kokoelma 130 maailman maasta. Villa Artussa on paitsi kansainvälinen, myös iloinen yhteistyön ilmapiiri, josta nousee uusia toimintaideoita. Niitä testataan niin paikallisissa, valtakunnallisissa kuin kansainvälisissäkin hankkeissa.
Lisätietoja toiminnanjohtaja Raisa Laurila-Hakulinen [email protected] p. 040 7578375 tai kuvataidekoulun rehtori Kaisu Paavilainen [email protected] p. 041 5453187 tai Taito-käsityökoulu Helmin rehtori Anne Vasko [email protected] p. 050 435 4426
Villa Arttu, Kankurinkatu 4-6, O-rappu, Hyvinkään Villatehdas, 05800 Hyvinkää, p. 050 467 8308 www.artcentre.fi ja www.villaarttu.fi. Galleria avoinna ma-su 12-16, ryhmille myös aaamupäivisin. Seuraa meitä myös facebookissa, twitterissä ja instagrammissa #villaarttu.
« Palaa tiedotteisiin