EtusivuTiedotteet › Kaikki

Tiedotteet

Puolimatkan koululle tilataideteos kansainvälisen lasten ja nuorten taiteen arkiston teoksista

30.05.2016

PUOLIMATKAN KOULUN PORTAIKKO MUUTTUI TILATAIDETEOKSEKSI

Yksi Puolimatkan koulun porraskäytävistä sai uuden ilmeen, kun 9. luokan kuvataiteen valinnainen ryhmä ja yläasteen valmistava luokka suunnittelivat ja toteuttivat siihen tilataideteoksen.

Teoksen elementteinä ovat 43 teosta Lasten ja nuorten taidekeskuksen kansainvälisestä arkistosta sekä nuorten itsensä tekemät jutut. Näitä juttuja ovat muun muassa punamusta piru, erilaiset ihmishahmot, höyhensiipinen enkeli ja folioasuinen avaruusolio. Hahmot liittyvät teoksen teemoihin.

Ensimmäinen porrastasanne on pirun kotipaikka Helvetti. Kokonaisuuteen on valittu arkistosta teoksia, joissa on kuvattu tuhoa sekä hahmoja, joita ihminen uskoo manalassa asuvan. Toisella tasanteella ollaan päästy maan pinnalle. Valmistavan luokan nuorten valitsemissa teoksissa on luontoa, ihmisasutusta ja ihmisiä askareissaan. Kolmannen tasanteen korkea seinä täytyy vaaleista ja hempeän sävyisistä taivasta ja taivaan asukkaita esittävistä kuvista. Ylimmän tasanteen teosten yleisilme on tummemman sininen; ollaan tultu ilmakehän läpi avaruuteen. Kuvissa on mitä erilaisimpia avaruusaluksia.

Tilateoksen teemakokonaisuus valikoitui erilaisten vaihtoehtojen joukosta. Vaihtoehtoina oli esimerkiksi menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus sekä vaalea, puolivaalea ja tumma. "Kaikista teemoista olisi varmasti noin 100 000 teoksen arkistosta löytynyt hienoja ja kiinnostavia teoksia", toteaa projektia Lasten ja nuorten taidekeskuksen puolelta vetänyt tuottaja Päivi Venäläinen. Arkiston runsaus tulee hienosti esille oppilaiden valitsemissa teoksissa. Mukana on kuvia 26 maasta ja tekijöiden ikä 5–18 -vuotta.

Valinnaisen kuvataideryhmän oppilaiden mielestä tilateos-projekti oli kiva ja ihan yes. Arkiston parissa työskentelyn he kokivat mielenkiintoiseksi. He hämmästelivät, kuinka hienoja teokset ovat. Oli vaikeaa päättää, mitkä teokset jätettiin pois. Oppilaiden mielestä on hienoa saada jättää kouluun jälki itsestä. Myös kuvataideopettaja Marjo Koukosen mielestä on hienoa, että nuorilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa omaan ympäristöönsä. Hänestä oli mielenkiintoista  seurata, kuinka ajatuksella, fiksusti ja keskustelevasti oppilaat valitsivat arkiston teokset tilataideteokseen.

Myös koulun rehtori Lasse Luostarinmäki on erittäin tyytyväinen. Hän on jo pitkään toivonut, että koulun tyhjät valkoiset seinät saataisiin täytettyä taiteella lisäämään kouluviihtyvyyttä ja antamaan koululaisille virikettä opiskeluun.

Tilataideteoksen tekeminen kuului projektiin, jossa kokeiltiin taidekeskusten sekä taiteen perusopetuksen ja koulujen yhteistä kerhotoimintaa, joka on yksi hallituksen kärkihankkeista. Villa Artun toimijat, Lasten ja nuorten kuvataidekoulu ja käsityökoulu Helmi sekä Lasten ja nuorten taidekeskus ovat hakeneet kärkihankerahaa ja toivovat voivansa sen turvin tarjota Hyvinkään koululaisille tasokasta taidepainotteista kerhotoimintaa.

Yksi tarjottavista kerhoista olisi monikulttuurinen taidekerho, jossa maahanmuuttajataustaiset ja syntysuomalaiset lapset ja nuoret työskentelisivät yhdessä. Puolimatkan valmistavan luokan opettaja Kirsi Leinosen kokemus kevään työskentelystä Villa Artussa ja yhteisistä tuokioista 9. luokan kuvataideryhmän kanssa oli vaihtelua normaalille koulutyölle, mutta sen kautta pääsi myös näkemään uusia puolia nuorissa. Yhden oppilaan mielestä työskentely Villa Artussa oli ihan parasta.


Lisätietoja tilataideteoksesta ja kerhotoiminnasta:
Lasten ja nuorten taidekeskuksen tuottaja Päivi Venäläinen p. 050 308 3625
Puolimatkan koulun rehtori Lasse Luostarinmäki p. 040 589 6675

« Palaa tiedotteisiin